Tekstauksen alkeet

Isoäitini aina ihastelee käsin kirjoitettuja kortteja, mihin ollaan tekstattu kauniisti saajan nimi ja mahdollisesti myös onnen toivotukset. Nyt voin vihdoin kirjoittaa itsekin tällaisen kortin hänelle, koska aloimme typografian kurssilla opettelemaan kalligrafiaa!

Kaunis käsiala on varmasti jollain tapaa kuoleva kansanperinne. Kaikki kirjoitetaan tietokoneella ja sillon kun käsin pitää kirjoittaa, muistuttavat omat kirjaimeni ainakin enemmän harakan varpaita kuin kirjaimia. Ala-asteelta on jäänyt kauhukuvat kun piti opetella kaunokirjoitusta ja kirjaimien piti mennä tarkelleen viivalta viivalle ja tunnin päätteeksi opettaja arvioi saavutuksen. Kyllä siihen vihkoon opettaja taisi muutaman tarran laittaa hyvästä suoriuksesta, mutta se ei pahemmin lämmittänyt kun aakkosia oli jäljellä vielä vaikka kuinka paljon.

Ja sitten paluu sinne ala-asteelle!

a a a a a a a a a a a ...
b b b b b b b b b b ...
c c c c c c c c c c c ...

Oma käteni ei taivu ihan niin helposti tähän kauniiseen kirjoitusasuun, olisihan muuten omat tekstini edes jollain tapaa luettavia. Harjoitus tekee kuitenkin mestarin ja kertaus on opintojen äiti, sanotaan.

Kalligrafian työpajamme on kestänyt tähän mennessä kolme viikkoa, mikä on huomattavasti lyhyempi aika kuin kaunokirjoituksen opettelu ala-asteella. Kuitenkin käsi tottuu näihinkin kiemuroihin yllättävän nopeasti! Tunne ei ole enää sama kuin ensimmäisillä kouluvuosilla vaan lähenee enemmän aikaa jolloin opettelin japanin kieltä ja piti panostaa merkkien ulkoasuun huomattavasti enemmän. Ehkä muutaman vuoden takaiset tottumukset valtasivatkin minut nopeasti kun myös nämä kirjaimet, ja tarkemmin viivojen päätteet alkoivat muistuttaa enemmän katakana-merkkejä kuin tätä meidän kalligrafiaa?

M-kirjaimessa enemmän viitteitä itäiseen kulttuuriin kuin meidän kalligrafiaan?

Kalligrafiassa pitää panostaa kirjainten oikeaan kokoon kynään nähden, oikeaan kallistuskulmaan ja miten sitä kynää käsitelläänkään. Käytössä on modernit tarvikkeet perinteiseen mustekynään verrattuna, mutta ei oikea kulma, oikea vetosuunta tai kirjaimen eri osien erilainen vahvuus ole silti itsestään selvyys. Muutaman tunnin kirjoittamisen jälkeen käsi on jo niin krampissa että paluu niihin linnun verpaisiin, oli laji mikä vaan, on väistämätöntä.

Positiivisenä puolena on, että seuraavan kerran kun isoäitini täyttää vuosia, voin kirjoittaa hänen nimensä hieman kauniimmilla kirjaimilla! Ehkä ne eivät vedä aivan vertoja naapurin rouvien kirjaimiin, mutta kyllä lapsenlapsen yritys aina naapurin rouvat voittaa!